Rakentaminen alkaa Vihdintien pohjoisosassa, junaradan ylittävän uuden sillan rakentaminen on aloitettu – ratakatkoja ja meluavia yötöitä luvassa syyskuussa

Rakentaminen alkaa Vihdintien pohjoisosassa, junaradan ylittävän uuden sillan rakentaminen on aloitettu – ratakatkoja ja meluavia yötöitä luvassa syyskuussa

Länsiratikoiden rakentamistyöt laajenevat Vihdintien sillan pohjoispuolelle syyskuun alussa. Katualueen töihin kuuluu töiden alkuvaiheessa louhintaa ja maamassan vaihtoa. Alueella tullaan myös syksyn aikana tekemään pontitusta eli teräslevyjen iskemistä maaperään.

Vihdintiellä on ollut jo keväästä alkaen työnaikaisia liikennejärjestelyjä, joihin nyt alkavat työvaiheet eivät tuo suuria muutoksia. Vihdintiellä pysyy käytössä etelästä pohjoiseen ajettaessa yksi kaista ja pohjoisesta etelään ajettaessa kaksi kaistaa. Reitit opastetaan paikan päällä liikennemerkein ja työmaan opastein.

Maanantaina 31.8. Vihdintien sillan ja Valion tehtaan välisellä alueella aloitetaan louhintatyöt, joiden arvioidaan kestävän noin kuukauden ajan.

Tilaa ilmoitukset louhintatöistä puhelimeesi

Tiedotamme louhinnoista myös Whatsapin välityksellä. Voit liittyä listalle oheisella linkillä (https://www.whatsapp.com/channel/0029VbD1KBfHrDZkUCNf6n1w) tai QR-koodilla. Ilmoitusten tilaaminen on vapaaehtoista.

Vanha läntinen Vihdintien silta purettiin kesän aikana, uuden sillan rakentaminen on käynnissä

Kesän pitkän ratakatkon aikana länsipuolen vanha silta on saatu purettua. Vanhan sillan betonit on murskattu uudelleen käytettäväksi katurakenteissa. Uuden sillan rakentaminen on aloitettu ja osa alusrakenteista on jo saatu valmiiksi, tällä hetkellä valmistellaan puuttuvia välitukien pilareita, kannen telinettä sekä pohjoista maatukea.

Pohjoisen maatuen paalutustyöt ovat käynnissä viikkojen 36–37 ajan. Työstä aiheutuu melua.

Rantaradalla on syys-lokakuussa useampia Väyläviraston töistä johtuvia ratakatkoja, joita Länsiratikat myös hyödyntää. Ratakatkojen aikana suoraan radan päällä tehtäviä töitä voidaan tehdä tehokkaammin. Ratakatkojen aikana tehdään meluavaa työtä myös yöaikaan. Ennen katkoja voi myös olla yksittäisiä öitä, jolloin teemme valmistelevia töitä sillan alueella. Pahoittelemme yötöistä aiheutuvaa häiriötä.

Syksyn ratakatkojen aikataulut

  • la 5.9. klo 4.00 – ma 7.9. klo 4.00
  • su 13.9. klo 4.00 – ma 14.9. klo 4.00
  • la 19.9. klo 4.00 – ma 21.9. klo 4.00
  • su 27.9. klo 4.00 – ma 28.9. klo 4.00
  • la 3.10. klo 4.00 – ma 5.10. klo 4.00

Voit lukea lisää ratakatkoista sekä junaliikennettä korvaavista bussilinjoista HSL:n verkkosivuilta.

Vaikutukset liikkumiseen

Jalankulku ja pyöräily
Vihdintien ja Kaupintien risteysalueelta Vihdintien länsipuolelta pääsee kävelemään bussipysäkille Marttila H1568, mutta pysäkin kohdalta etelän suuntaan ei pääse kävellen.

Moottoriajoneuvot
Ei muutoksia. Vihdintiellä pysyy käytössä etelässä pohjoiseen ajettaessa yksi kaista ja pohjoisesta etelään ajettaessa kaksi kaistaa.

Joukkoliikenne ja pysäkit
Pysäkki Vihdintien silta H1566 poistuu käytöstä.

Kulku jalan linja-autopysäkille Marttila H1568 etelän suunnasta on pois käytöstä. Kyseiselle pysäkille pääsee kävellen risteyksen eli pohjoisen suunnasta.

Karttakuva Vihdintien pohjoisosan alueen työmaa-alueista ja kulkureiteistä 8.9. alkaen.

Scroll to Top