Helpotusta Töölöön – rakentamisen aikaisia pysäköintipaikkoja lisätään

Helpotusta Töölöön – rakentamisen aikaisia pysäköintipaikkoja lisätään

Olemme saaneet kesän aikana asukaspalautetta pysäköintipaikkojen riittämättömyydestä Töölössä, ja vihdoin pystymme tuomaan helpotusta tilanteeseen. Töölöön lisätään rakentamisen ajaksi pysäköintipaikkoja Paciuksenkadulle, Dagmarinkadulle, Museokadulle ja Töölönkadulle. Lisäksi Ilmarinkadulle valmistuu uusia vinopysäköintipaikkoja.

Työmaiden aiheuttamaa haittaa asukkaiden arkeen ei käy kiistäminen, ja korvaavien pysäköintipaikkojen tarvetta on arvioitu sekä ennen rakentamista että sen aikana. Tilannetta Töölössä ovat kesän aikana vaikeuttaneet samanaikaisesti käynnissä olevat useat Länsiratikat-hankkeesta riippumattomat rakennus- ja kaapelityöt, jotka ovat omalta osaltaan vähentäneet alueen parkkipaikkoja.

Kaupungin yleisen periaatteen mukaan työmaiden vuoksi poistuvia kadunvarsipysäköintipaikkoja ei lähtökohtaisesti korvata. Nyt toteutettavat uudet rakentamisen aikaiset pysäköintipaikat ovat siten poikkeuksellinen ratkaisu, jonka olemme saaneet järjestettyä yhdessä kaupungin kanssa.

Olemme kartoittaneet Töölön katuverkon nopealla aikataululla ja yrittäneet löytää helposti ja nopeasti toteutettavia kohteita, joissa on merkittäviä paikkamääriä saatavilla.


Työmaan aikaisia korvaavia pysäköintipaikkoja lisätään seuraavasti:

  • Paciuksenkadulla reunimmaiset ajokaistat muutetaan jo tulevana maanantaina 31.8. pysäköintikäyttöön välillä Stenbäckinkatu – Siltasairaala. Uusia pysäköintipaikkoja saadaan käyttöön jopa 100. Pysäköinti on maksullista joka päivä klo 9–21. Pysäköinti on sallittua kertamaksulla sekä Etu- että Taka-Töölön asukaspysäköintitunnuksella (F&H). Paikat ovat Etu-Töölön asukkaille kaukana, mutta toivomme, että niitä hyödynnetään erityisesti jos autolle ei ole jatkuvaa tarvetta.
  • Dagmarinkadun itäosa Töölönkadun ja Nervanderinkadun välillä tullaan muuttamaan kokeiluna yksisuuntaiseksi lounaaseen, jolloin kadun eteläreunalle saadaan tehtyä arviolta 14 uutta vinopysäköintipaikkaa. Pysäköintipaikat toteutetaan alkusyksystä.
  • Museokadulle Töölönkadun ja Dagmarinkadun välille lisätään arviolta 25 paikkaa. Pysäköintipaikat toteutetaan alkusyksystä.
  • Töölönkatu välillä Aurorankatu-Dagmarinkatu yksisuuntaistetaan pohjoiseen päin, jolloin kadun eteläreunaan voidaan toteuttaa 14 uutta vinopysäköintipaikkaa alkusyksystä.

    Pysäköinti Museokadulle, Dagmarinkadulle ja Töölönkadulle on sallittua Etu-Töölön asukaspysäköintitunnuksella.

Lisäksi Ilmarinkadulle on jo valmistunut ensimmäiset rakentamamme pysyvät vinopysäköintipaikat ja loput valmistuvat lokakuun alkuun mennessä.

Helsingin kaupunki on kartoittanut lähialueella mahdollisuuksia muihin vastaaviin liikennejärjestelyihin, joita toteutetaan pysyvinä muutoksina hankkeesta riippumattomana omalla aikataulullaan. Dagmarinkadun ja Museokadun ratkaisut voidaan muuttaa pysyviksi, jos ne osoittautuvat toimiviksi.

Tavoitteemme on, että korvaavat pysäköintipaikat pysyvät käytössä koko projektimme ajan, tai kunnes rakentamiamme korvaavia pysäköintipaikkoja valmistuu tarpeeksi Töölön sivukaduille (Ilmarinkatu, Messeniuksenkatu, Stenbäckinkatu välillä Mannerheimintie – Messeniuksenkatu, Päivärinnankatu, Töölönkatu välillä Linnankoskenkatu – Humalistonkatu ja välillä Eino Leinon katu – Runeberginkatu P).

Scroll to Top