Aloitamme työt Vihdintien ylikulkusilloilla 23. maaliskuuta – Kävely ja pyöräily kiertoreiteille, muutoksia myös muihin liikennejärjestelyihin

Aloitamme työt Vihdintien ylikulkusilloilla 23. maaliskuuta – Kävely ja pyöräily kiertoreiteille, muutoksia myös muihin liikennejärjestelyihin

Länsiratikat-kaupunkikehityshanke aloittaa Vihdintien ylikulkusilloilla valmistelevat työt sekä alueen kunnallistekniset työt maanantaina 23. maaliskuuta. Työt vaikuttavat alueella liikkumiseen jalan ja pyörällä. Huhtikuun alussa sillan ylittäviin ajokaistoihin tulee myös muutoksia. Muutokset eivät vaikuta bussiliikenteen pysäkkien sijaintiin.

Maaliskuun puolella aloitamme työmaan perustamisen siltojen läheisyyteen sekä maankaivuutyöt. Huhtikuun alussa aloitamme läntisen sillan valmistelevat työt kesän aikana tapahtuvia purkutöitä varten.

Vihdintien ylikulkusiltojen alueella tehdään myös yötöinä sähköratapylväiden asentamista 31.3.–6.4. välisenä aikana. Kyseisiä töitä tehdään yöaikaan, jotta pystytään varmistamaan junaliikenteen sujuvuus ja työturvallisuus.

Vihdin ylikulkusiltojen alapuolella menevä kävelyn ja pyöräilyn väylä suljetaan maaliskuussa

Vihdintien ylikulkusiltojen alittava jalankulun ja pyöräilyn väylä suljetaan maanantaista 23.3. alkaen. Kyseisellä jalankulun ja pyöräilyn väylällä aloitetaan kaapeleiden siirtotyöt, minkä vuoksi joudumme katkaisemaan sillan alittavan yhteyden jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden varmistamiseksi. Jalankulun ja pyöräilyn väylän kohdalle rakennetaan myös siltatöihin tarvittavia telineitä.

Jalankulun ja pyöräilyn kiertoreitti kulkee sillan pohjoispuolella Vihdintien alittavan alikulun kautta. Kiertoreitin nykyinen kivituhkapinta tullaan päällystämään kevään aikana. Järjestämme maastoon kiertoreitin varrelle kulkemista helpottavia opasteita. Jalankulku ja pyöräily on poikkeusreitillä arviolta vuoden 2028 kesään asti.

Vihdintien ylikulkusillan länsipuoli muutetaan työalueeksi huhtikuun alussa

Huhtikuun alussa 7.–8.4. välisenä yönä Vihdintien ylikulkusillan länsipuoli suljetaan autoliikenteeltä. Autoliikenne ohjataan sillan itäpuolelle, jossa on käytössä kaksi kaistaa etelän suuntaan ja yksi kaista pohjoiseen. Huhtikuun alussa sillan nykyiset maan pinnalla olevat keskialueet asfaltoidaan yliajettaviksi.

Linja-autopysäkkiä H1566 Vihdintien silta siirretään noin 15-20 metriä pohjoisen suuntaan. Siirto tapahtuu myös 7.-8.4. välisenä yönä.

Ylikulkusillan länsipuolen työt kestävät arviolta kesään 2027 asti. Kun sillan länsipuoli on saatu uusittua, vastaavat työt aloitetaan sillan itäpuolella. Vihdintien ylikulkusiltaa uusitaan raitiotieliikennettä varten. Nykyiset sillat puretaan yksi kerrallaan ja tilalle rakennetaan uusi silta, jonka keskiosassa kulkee raitiotie. Raitiotien lisäksi tulevalla sillalla on autokaistat sekä pyöräilyn ja jalankulun väylät molempiin suuntiin.
 

Siltatyöt yhteensovitetaan junaradan töiden kanssa

Junaradan läheisyydessä tapahtuvat kunnallistekniset työt ja siltatyöt vaativat erityistä tarkkuutta niin suunnittelussa kuin myös töiden toteutuksessa. Työnaikaisilla liikennejärjestelyillä halutaan mahdollistaa turvallinen liikkuminen alueella jalankulkijoille ja pyöräilijöille, sillalla kulkeville autoilijoille ja joukkoliikenteelle sekä junaradan liikenteelle.

Junaradalle rakennetaan suojarakenteet siltatöiden ajaksi. Väylävirasto tekee myös alueella ratatöitä kesän 2026 aikana. Kyseisistä töistä johtuen toukokuussa on neljä vuorokauden kestävää ratakatkoa sekä kesä-heinäkuun aikana ratakatko kestää yhdeksän viikkoa. Ratakatkoista ja junaliikenteen muutoksista tiedottaa tarkemmin Väylävirasto, HSL ja VR.

Länsiratikat hyödyntää myös junaliikenteen katkoja siltatöiden edistämiseen. Infraa rakennetaan kokonaisuutena varmistaen, että kaupunki pysyy liikkeessä myös rakentamisen aikana.

Pahoittelemme työjärjestelyistä aiheutuvaa häiriötä.

Julkaisua päivitetty 7.4.: Vihdintien ylikulkusillan länsipuoli muutetaan työalueeksi 7.-8.4. välisenä yönä alunperin ilmoitetun 6.-7.4. välisen yön sijaan. Tieto linja-autopysäkin H1566 Vihdintien silta siirtymisestä lisätty.

Scroll to Top