Turunväylän liikennejärjestelyt tulevat voimaan viikolla 27 liittymäalueella ja Huopalahdentiellä
Täydennämme aiempaa tiedotusta Turunväylän alueen töistä ja liikennejärjestelyistä. Turunväylän alueen työnaikaiset liikennejärjestyvät tulevat voimaan viikon 27 aikana, jolloin aloitetaan työt Turunväylän pohjoisen liittymän (Turun suunta) alueella.
Työmaa-alueella tehdään maankaivuu- ja louhintatöitä maaperän muokkaamiseksi, kunnallistekniikan saneerausta sekä aloitetaan rakentamaan Turunväylän ylittävä jalankulun ja pyöräilyn silta Tietokujalta Ulvilantielle.
Muutoksia liikennejärjestelyihin
Maanantaina 15.6. alkavalla viikolla Turunväylän eteläistä liittymää (Helsingin suunta) levennetään sen eteläreunasta. Maanantaista 22.6. lähtien toteutetaan liikennejärjestelyt moottoriajoneuvoliikenteen siirtämiseksi eteläiseen liittymään. Samassa yhteydessä pohjoinen liittymä suljetaan.
Tietokujan kohdalla otetaan käyttöön seuraavan kahden viikon sisällä uusi Huopalahdentien ylittävä valo-ohjattu suojatie. Huopalahdentien ylikulkusilta on käytössä vuoden 2026 loka-marraskuuhun asti. Sillan purkamisesta tiedotetaan tarkan päivämäärän vahvistuttua.
Käynnissä olevat työt
Tällä hetkellä Huopalahdentiellä Turunväylän liittymäalueiden kohdalla poistetaan tien keskijakajia tulevien liikennejärjestelyiden mahdollistamiseksi. Valmistelevia töitä varten Huopalahdentiellä tehdään kaistamuutoksia arkipäivinä klo 9-15 välillä. Kaikki kaistat palautetaan käyttöön klo 15 mennessä. Poistettujen keskijakajien alue tullaan myös asfaltoimaan kesäkuun aikana. Seuraathan alueen ajo-opasteita.
Karttakuva Turunväylän alueen tulevista liikennejärjestelyistä.

Pahoittelemme töistä aiheutuvaa haittaa ja kiitämme asukkaita jo nyt kärsivällisyydestä liikenteessä töiden aikana.

