Suunnitelmat
Länsiratikoita suunnitellaan Helsingin kaupunginvaltuuston 20.1.2021 hyväksymän yleissuunnitelman pohjalta. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 9.1.2024 hankesuunnitelman, jonka perusteella hanketta viedään eteenpäin kohti toteutusta. Suunnittelun edetessä laaditaan katusuunnitelmat, joissa määritellään muun muassa katujen ja raitiotien tarkka sijainti ja mitat, pintamateriaalit, istutukset sekä alustavat valaistus- ja kuivatusratkaisut. Katusuunnitelmat perustuvat yleissuunnitelmaan ja hankesuunnitelmaan, ja ennen rakentamista tehdään vielä tarkemmat rakennussuunnitelmat.
Raitioteiden varteen suunnitellaan uutta asunto- ja työpaikkarakentamista. Kaupungin kaavoituksella ja muulla maankäytön suunnittelulla edistetään sitä, että raitiotie tukee Länsi-Helsingin alueiden tiivistymistä, palveluiden saavutettavuutta ja sujuvampia joukkoliikenneyhteyksiä.
Mitä tarkoittaa, kun suunnitelmat ovat esillä tai nähtävillä?
Katusuunnitelmien ollessa esillä ja nähtävillä tarkoitetaan lakisääteistä vaihetta, jossa kaupunki julkaisee suunnitelmat tulevista katu- ja puistohankkeista. Tänä aikana kaupunkilaisilla on mahdollisuus tutustua suunnitelmiin ja vaikuttaa niihin. Kun suunnitelmat ovat esillä, niistä voi antaa kaupungin kanavissa palautetta.
Ennen katusuunnitelmaehdotusten hyväksymistä ne asetetaan vielä virallisesti nähtäville kahden viikon ajaksi kaupunkiympäristön sivulle, jolloin osallisilla on mahdollisuus antaa niihin muistutus. Osallisilla tarkoitetaan henkilöitä, yhteisöjä ja viranomaisia, joihin katusuunnitelma saattaa vaikuttaa.
Esillä olevat katu- ja puistosuunnitelmat
Ei esillä olevia katu- tai puistosuunnitelmia.
Nähtävillä olevat katu- ja puistosuunnitelmat
Ei nähtävillä olevia katu- tai puistosuunnitelmia.
Hyväksytyt katu- ja puistosuunnitelmat
- Piimäenpuisto, puistosuunnitelma, Haaga
- Haaga, Vihdintie
- Pitäjänmäki, Ampeerikatu ja Ampeeriaukio
- Huopalahdentie, Ulvilantie, Luuvaniemenrinne, Munkkiniemi
- Etu-Töölö, Ilmarinkatu
- Taka-Töölö, Meilahti, Linnankoskenkatu
- Etu-Töölö, Merikannontie
Kuulutukset ja ilmoitukset nähtävillä vuoden ajan kaupungin sivuilla
Kuulutukset ja ilmoitukset ovat yleensä nähtävillä verkossa kaupungin sivuilla vuoden ajan. Osa julkaisuista on nähtävillä pidempään ja osa vain nähtävilläoloajan, esimerkiksi 4 viikkoa. Julkaisuaika näkyy kussakin kuulutuksessa.
- Haaga ja Munkkiniemi: Huopalahdentien katusuunnitelmaluonnos sekä Niemenmäenpuiston, Talin liikuntapuiston ja Kangaspellon puistosuunnitelmaluonnokset esillä 15.–28.4.2026
- Haaga: Kaupintien katusuunnitelmaluonnos esillä 15.–28.4.2026
- Munkkiniemi: Huopalahdentien katusuunnitelmaluonnos esillä 15.–28.4.2026
- Etu-Töölö ja Taka-Töölö: Runeberginkadun katusuunnitelmaluonnos esillä 15.4.–28.4.2026
- Haaga, Pitäjänmäki: Vihdintien katusuunnitelmaehdotus nähtävillä 8.–21.4.2026
- Taka-Töölö: Katusuunnitelmaehdotuksia nähtävillä 11.–24.3.2026
- Meilahti: Stenbäckinkadun katusuunnitelmaehdotus nähtävillä 11.–24.3.2026
- Haaga: Vihdintien katusuunnitelmaehdotus nähtävillä 25.2.–10.3.2026
- Haaga, Pitäjänmäki: Katu- ja puistosuunnitelmaehdotuksia nähtävillä 25.2.–10.3.2026
- Haaga: Vihdintien katusuunnitelmaluonnos esillä 18.2.–3.3.2026
- Taka-Töölö: Töölönkadun katusuunnitelmaluonnokset esillä 28.1.–10.2.2026
- Taka-Töölö: Messeniuksenkadun katusuunnitelmaluonnos esillä 28.1.–10.2.2026
- Taka-Töölö: Päivärinnankadun katusuunnitelmaluonnos esillä 28.1.–10.2.2026
- Meilahti: Stenbäckinkadun katusuunnitelmaluonnos esillä 28.1.–10.2.2026
- Haaga: Vihdintien katusuunnitelmaluonnos esillä 7.–20.1.2026
- Etu-Töölö: Ilmarinkadun katusuunnitelmaehdotus nähtävillä 17.12.2025–6.1.2026
- Munkkiniemi: Katu- ja puistosuunnitelmaehdotuksia nähtävillä 17.12.2025–6.1.2026
- Haaga: Vihdintien katusuunnitelmaluonnos esillä 7.–20.1.2026
- Etu-Töölö: Ilmarinkadun katusuunnitelmaehdotus nähtävillä 17.12.2025–6.1.2026
- Munkkiniemi: Huopalahdentien ja Turunväylän liittymäalueen katu- ja puistosuunnitelmaluonnoksia esillä 5.–18.11.2025
- Haaga ja Pitäjänmäki: Vihdintien ja Pitäjänmäentien risteysalueen (nykyisen Haagan liikenneympyrän) katu- ja puistosuunnitelmaluonnoksia esillä 5.–18.11.2025
- Taka-Töölö: Linnankoskenkadun välillä Paciuksenkadun ja Merikannontien liittymä–Topeliuksenkatu katusuunnitelmaluonnos esillä 11.–24.6.2025
Miten projektin edistymisestä tiedotetaan?
Länsiratikat-projekti viestii ja vuorovaikuttaa monikanavaisesti. Projektin vaikutusalueella tiedotetaan ja osallistetaan asukkaita ja yrityksiä aktiivisella vuorovaikutuksella, mahdollistamalla erilaiset kohtaamiset ja aktiivinen vuoropuhelu. Tulevat ja menneet tilaisuudet materiaaleineen löydät Tilaisuudet-sivulta.
Kehitysvaiheen 3/2025–4/2026 (arvio) aikana järjestetään alueellisia asukastilaisuuksia sekä kerrotaan projektin etenemisestä tällä verkkosivulla ja sosiaalisen median kanavissamme, Facebookissa ja Instagramissa.
Toteutusvaiheen aikana 5/2026–2030 (arvio) tiedotetaan verkkosivulla sekä sosiaalisessa mediassa. Vuorovaikutusta toteutetaan erilaisin tilaisuuksin, kuten työmaakävelyt ja tapahtumat.
Huoneisto- tai kiinteistökohtaisia tiedotteita jaetaan rakennusvaiheessa, mikäli työt aiheuttavat häiriötä alueella. Lisäksi töistä viestitään sähköisesti työalueiden taloyhtiöiden isännöitsijöille, kouluille ja päiväkodeille sekä muille sidosryhmien edustajille, joiden yhteystiedot ovat tiedossamme.
Voit myös tilata 3–4 kertaa vuodessa ilmestyvän uutiskirjeemme sekä tekstiviesti-ilmoitukset oman kaupunginosasi erityistä melua aiheuttavista töistä. Uutiskirje- ja tekstiviestilistoille voit liittyä täällä.